Vakavasti ja vallattomasti - Jaana Paju jaanapaju.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

Kaikki blogit puheenaiheesta Työhyvinvointi

Siestasta Suomen kesäaika

Odotan jo innolla sitä hetkeä, kun pääsemme takaisin normaaliin aikaan ja päivä pitenee tunnilla. Kesäaika kun on näillä Rovaniemen leveysasteilla melkoinen riesa.

Luulin pitkään, että kesäajan typeryys olisi meille suomalaisille yhteinen ajatus, mutta olin väärässä. Unohdin, että Suomi on pitkä maa, eikä eteläläiset ilmeisesti muista, että valoton talvi tulee pohjoiseen pidemmäksi ajaksi.

Mielenterveyssyistä johtuvaa sairastamista vähätellään

YLE uutisoi 3.6, että mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot kääntyivät kasvuun kaikissa kaikissa ikäryhmissä. Kelan tilastojen mukaan sairauspoissaolot vähenivät lähes kymmenen vuoden ajan, kunnes viime vuonna tapahtui selvä käänne. 

Kuullessani ensimmäisen kerran asiasta radion aamu-uutisista, ensimmäinen ajatus oli; "sitä saa mitä tilaa".

Minusta sairaslomien kasvu on seurausta yhteiskunnan ja työelämän tuottavuutta ja tehokkuutta ylistävästä ajattelusta.

Työelämän muutosta pitää haluta

Työhyvinvointi on nousemassa yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä, kun suomalaisen työntekijän halua tehdä työtä mitataan. Tiedossani ei ole, että viime liittokierroksella osapuolet tai valtakunnansovittelija olisi liittänyt sovintosopimuksiin merkittäviä työhyvinvointia edistäviä elementtejä. Niitä olisi nyt tässä valtakunnassa tarvittu, ja ehkä vähän jopa odotettukin.

Yksityisyyden rajat työpaikalla - kunto, terveys ja persoonallisuus

Missä kulkee yksityisyyden raja työssä vaikkapa terveystietojen, persoonallisuuden tahi fyysisen kunnon suhteen? Kuinka paljon työnanantajan ja toisten työntekijöiden tulee näistä tietää ja milloin rajat ylittyvät? Nämä asiat alkoivat jälleen pohdituttaa itseäni luettuani Yleltä Mona Mannevuon kolumnin Kontrolliyhteiskunnassa tuupataan ja optimoidaan aivoja.

Kolumnissa pohdittiin erilaisia keinoja kuinka yhteiskunta ja työnantajat pyrkivät mittaamaan meitä yhä lisää sekä ohjaamaan haluamaansa suuntaan. Nän toteaa kolumnissaan:

Kotihoidon aliresurssointi syö työntekijää ja vaarantaa asiakastyön laadun

3.2.18 Vantaan Sanomissa uutisoitiin kotihoitajista, jotka itkevät saatuaan työvuorolistat käteen.  Minusta 60 prosentin välitön työaika on utopiaa, edustaa aikamme kovia arvoja. Kunnat ja valtio eivät voi mennä toistuvasti niukan budjetin taakse piiloon, kun samaan aikaan juhlapuheissa ennen vaaleja kaikki ovat vanhustenhoidon asialla.

Työvoimakustannusten vuosimuutos ensimmäisellä kvartaalilla

Tilastokeskuksen pyyhkäisyelektronimikroskooppiakin tarkempien palkka- ja työvoimakustannustilastojen mukaan 

Johtaako sote irtisanomisiin?

Sote- ja maakuntauudistuksen sekä valinnanvapauden uudistuksen tavoitteena on vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja edistää palveluiden saatavuutta. Tavoitteena on myös tehostaa palveluita niin, että pienemmillä panoksilla saadaan aikaiseksi enemmän hyvin vointia. Tulevaisuudessa lääkärin vastaanottoa ei tarvitse enää odotella viikko kaupalla ja palvelut pelaat hyvin.

Työssä jaksaminen

Minna Väisänen: 

Ihminen on voimissaan, kun on tekemisen ilo ja sydämen palo! 
Ihminen toteuttaa omaa tarkoitustaan, kun saa laittaa 
omat lahjansa käyttöön toisten hyväksi. 

Valtiontalouden tarkastusviraston TF-yksikkö kriisissä

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) TF-yksikön työilmapiiri on kriisissä. Valtiontalouden tarkastusviraston TF-yksikkö, eli tuloksellisuustarkastuksen ja finanssipolitiikan tarkastuksen yksikkö, tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja valvoo finanssipolitiikkaa.

Mitä Ylessä tapahtuu?

Viimeaikoina on saatu lukea useita uutisia Ylen sisäisistä ristiriidoista ja useiden tunnettujen toimittajien hakeutumisesta toisiin tehtäviin joko Ylen sisällä tai kokonaan mediatalon ulkopuolella. Minusta tämä vaikuttaa veronmaksajana huolestuttavalta.

 

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä